Viimeisen Roadshow-viikkomme aikana keksimme jatkuvan vitsin siitä, kuinka meidän pitäisi tehdä räppi kiertueen aikana monesti toistelemistamme lausteista. Se menisi jotakuinkin näin, ihan millä vaan biitillä:
“Mikäs susta tulee isona?
Mi-mi-mikä susta tulee isona?
Mitäs sä oot aikonut lukion jälkeen?
Minkäslaiset jutut sua kiinnostaa?
Mikä su-su-su-just susta tulee isona?
Tse-tse-tse-tse-tse-tsemppiä!
No mut hei, tsemppiä!
Se, se, se on ihan okei ettet vielä tiedä!
Hyvä siitä tulee!
Nyt vaan pitää jaksaa lukee!
Kuulostaa ihan mahtavalta-lta-lta-lta!
Hei, otat hei nyt ekana kirjotukset haltuun,
ja sitten vaan unelmia kohti!
Älä hei pelkää,
kyllä se sun tie sieltä aukee!”
Tässä tiivistyy ehkä ne tärkeimmät, mitä olemme lukioilla, messuilla ja varuskunnissa halunneet sanoa, ja se prosessi, jonka jokainen käy läpi omaa tulevaisuuttaan miettiessään. Ensinnäkin, oman tulevaisuuden suunnittelemiseen ja ajattelemiseen kannattaa käyttää aikaa. Kukaan muu ei keksi sitä oman itsensä puolesta. Kannattaa pohtia esimerkiksi lempiaineita ja sitä miksi niistä tykkää, tapoja joilla haluaisi työskennellä ja niitä ympäristöjä missä haluaisi työskennellä. Joskus pohtiminen kannattaa aloittaa vaikkapa siitä, mitä ei ainakaan halua tehdä. Jatko-opinnot tarjoavat myös paljon sellaisia vaihtoehtoja, joista lukiolaisella ei välttämättä vielä ole kokemusta tai tietoa, mutta onneksi niistäkin löytyy etsivälle tietoa. Me olemme olleet onnekkaita saadessamme jakaa tätä tietoa ja usein myös kuulla, kuinka “Tästä oli oikeasti paljon apua”.
Toinen asia, jota haluamme painottaa, on usko itseensä. Sitten kun sen oman jutun löytää, pitää uskaltaa sanoa ääneen “Hei tää kuulostaa hyvältä”, uskoa itseensä ja sitten vaan jaksaa painaa sitä kohti.
Ja se tärkein, mitä me olemme oppineet omilla poluillamme, kaikkien meidän opiskelijavieraiden ja myös monien opettajien tarinoista on se, että kenenkään meistä polku unelmiin ei ole ollut suora. Monille siellä välissä on pettymisiä ja niistä nousemisia, välivuosia eli omia vuosia, suunnan vaihtamista ja mielen muuttamista. Ja silti työelämä on nykyään sellaista, että täysin samankin polun käyneet henkilöt voivat päätyä eri puolille maailmaa, täysin erilaisiin tehtäviin. Ehkä se juuri elämässä ja opiskeluissa on parasta. Unelmoiminen, onnistuminen ja ennalta-arvaamattomuus.
Kiitos kaikille teille, jotka ollaan saatu ilolla ja onnella tavata tämän puolivuotisen aikana. Meidän duuni on ollut parasta, ja teistä jokainen on ollut tekemässä siitä sitä. Olette olleet niin inspiroivia, että välillä me olemme joutuneet pohtimaan omiakin polkujamme tosissaan tai vastaavasti saatu uskoa sille, että olemme tehneet tähän mennessä juuri niitä oikeita valintoja. Välillä te olette olleet niin vaatimattomia ja ujolla tavalla lupaavia, että teille tekisi mieli valaa roppakaupalla uskoa omiin unelmiin. Obaman sanoja lainataksemme: “Yes, you can!”. Monet teistä on ollut myös aivan pihalla, mutta niin oltiin aikanaan mekin ja pystytään kokemuksen äänellä hymyilemään ja lupaamaan, että kaikki järjestyy kyllä.
Viimeistä kertaa, tsemppiä valintoihin ja hyvä siitä aina lopulta tulee!
Haikein, mutta onnellisin terkuin,
Jutta & Teija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti