maanantai 7. joulukuuta 2015

Tuhannet nuoret pohtivat tulevaisuuttaan Knowhow -messuilla

Roadshow -koulutuskiertueemme oli taannoin vierailemassa "Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa" Vaasassa. Siellä pääsimme lukioiden lisäksi vierailemaan myös Knowhow -messuilla. Knowhow -messut on suunnattu kaikille koulutuksesta sekä työelämästä kiinnostuneille. Messuilla vierailijat pääsevät tutustumaan erilaisiin koulutus- sekä työelämäaiheisiin ständeihin ja sitä kautta  eri aloihin. Studentum oli titetenkin myös mukana messuilla ja meidän ständimme toimikin tavan mukaisesti yleisenä jatkokoulutuspisteenä. Nällä messuilla kävijäkunta koostui suurimmaksi osaksi peruskoululaisista sekä lukiolaisista, joiden tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä mietinnässä.  


Tunnelma messuilla oli iloinen sekä tunnelmallinen, kuten messuilla yleensä onkin. Olemme huomanneet, että messukansa on lähes poikkeuksetta luonteeltaan hyväntuulista sekä motivoitunutta ja se tekee myös meidän työstämme kivaa. Näillä messuilla meillä oli myös edustusta Centira-ammattikorkeakoulusta. Centria sijaitsee Kokkolassa ja siellä voi opiskella monipuolisesti eri aloja. Centria-ammattikorkeakoulun on Suomen kansainvälisin korkeakoulu ja joka viides opiskelija Centriassa tulee ulkomailta. Kannattaa ehdottomasti tarkistaa Centrian koulutustarjonta, sen löydät tästä. Lisäksi Centria on tehnyt videomateriaalia oppilaitoksestaa sekä opiskelijoistaan ja ne voit nähdä täältä. Joskus videot sekä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...=)

Studentumin pisteellä on niin lukioissa kuin messuillakin oppilaitosten esitteitä, oheistavaraa sekä arvontaa. Arvonta on ollut erityisen suosittu, sillä palkinnot niissä ovat huikeita; Seinäjoen ammattikorkeakoulun tarjoama festivaalilippu ensi kesän Provinssi rockiin sekä valmennuskurssilahjakortteja valmennuskurssijärjestäjä Eximian kursseille. Sinäkin voit osallistua arvontaan, arvontalomake on myös nykyään  nimittäin netissä! Avaa linkki tästä!




Messuilla, kuten monista kuvista voi nähdä, oli mukana myös videokamera ja sen myötä kävijöillä oli myös mahdollisuus osallistua videohaastatteluiden tekoon. Videohaastatteluissa meitä eniten kiinnosti kysymys: "Mikä sinusta tulee isona?" Omien kokemustemme valossa voimme todeta, että suurinpiirtein puolet lukiolaisista tietävät jo, mitä aikovat lukion jälkeen tehdä ja toisella puoliskolla ei ole mitään havaintoa. Työelämä tuntuu olevan nykyään merkittävässä myllerryksessä ja työmarkkinat entistä epävarmemmat, joten ei ihmekään, jos tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä selvillä. Voimme motvioida sen verran, että emme me itsekään vielä lukiossa tienneet, mitä haluamme tehdä isona - tärkeää on kuitenkin ottaa asioista selvää ja tutustua  kaikkiin erilaisiin aloihin, mitä on tarjolla. 


Koulutussivusto Studentum.fi kokoaa yhteen oppilaitoksia ympäri Suomea sekä ympäri maailmaa. Sivustolta löytyy myös tärkeää ja hyödyllistä tietoa liittyen jatkokoulutus vaihtoehtoihin. Löydät sieltä myös kattavasti infoa opiskelusta sekä työelämästä tai voit vaikkapa tehdä ammatinvalintatestin, mikäli tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä täysin auki..

Mukana messuilla oli myös muita Studentum.fi:n edustajia :) Kuvassa asiakasvastaava Tajzan. 








Väsyneet mutta onnelliset Roadshow -lähettiläät Knowhow -messujen päätteeksi. Knowhow -messujen lisäksi Studentum.fi:n pisteen pystyi bongata Suomen suurimmasta ja kansainvälisimmästä jatkokoulutustapahtumasta, Studiasta, joka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 1-2.12. Käy tsekkaamassa Studentum.fi:n Facebook-sivustolta sekä Instagrammista lisää Studian messutunnelmia. :)



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille toivottelevatpi Elisa ja Piia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti