torstai 17. joulukuuta 2015

Armeija takana, elämä edessä?

Nokka kohti varuskuntia siis...... 




Roadshow -koulutuskiertueemme aikana käymme 45. lukiossa, neljillä messuilla sekä kolmessa varuskunnassa kertomassa jatkokoulutuksista. Ensimmäinen varuskuntavierailumme oli erittäin ikimuistoinen, koska a) emme olleet koskaan käyneet aiemmin varuskunnassa, b) koska pääsimme juttelemaan lukiolaisten lisäksi myös ammattikoulun käyneiden kanssa heidän jatkokoulutuksestaan ja c) vastaanotto oli hyvä ja jatkokoulutukseen liittyviin asioihin löytyi kiinnostusta sekä tarvetta informaatiolle. Alhalla olevassa kuvassa on 6 reipasta isänmaantoivoa Kainuun prikaatista. :)



Kuten myös vierailemissamme lukioissa, niin myös varuskunnassa tuli esille se, että kaikilla ei ole tulevaisuuden suunnitelmat koulun osalta vielä selvillä. Noin puolilla henkilöistä, joiden kanssa juttelimme oli jo opiskelupaikka plakkarissa, kun taas toinen puoli tuntui pähkäilevän mihin sitä hakisi armeijan päätyttyä. He, jotka eivät vielä olleet saaneet koulupaikkaa ja tj läheni uhkaavasti nollaa, tuntuivat olevan hieman ihmeissään: "Mihin se aika oikein meni?" Varusmiehet halusivat antaa lukiolaisille neuvon, että armeijassa ei ole paljoa aikaa lukea pääsykokeisiin, joten siihen kannattaa varautua jo etukäteen.. Meidän henkilökohtainen suosituksemme on, että kouluihin kannattaa hakea heti lukion jälkeen ja käydä edes katsomassa pääsykokeet (vaikka olisi menossa armeijaan heti lukion jälkeen), jotta saa ideaa siitä, minkälainen pääsykoetilanne on. Hakemisella ei menetä mitään vaan päin vastoin - voi saada koulupaikan tai vastaavasti hyvää kokemusta pääsykokeista seuraavaan hakuun.:)






Elisa opinto-ohjailemassa Kainuun prikaatissa. Sotilaskodissa ideoitiin tulevaa ja  iloittiin jo saavutetuista koulupaikoista. Vierailulla huomasimme, että monet olivat huolissaan mahdollisista armeijan jälkeisistä välivuosista, jos ei opiskelupaikkaa ei saa heti armeijan jälkeen. Mahdollisen välivuoden sattuessa on hyvä muistaa, että opintoja voi edistää esimerkiksi avoimessa yliopistossa tai kansanopistossa. Armeijan jälkeen voi hakeutua myös ammatillisen tutkinnon aikuiskoulutuksen kautta:)



Piia odottelemassa varuskuntalaisten saapumista sotilaskodille. Roadshow:n tarkoituksena on tehdä opinto-ohjausta mahdollisimman kattavan, hauskan sekä matalankynnyksen mallin mukaisesti.





Haastattelimme Parolan panssariprikaatissa varusmiehiä heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan. Varusmiehistä suurinpiirtein puolella tuntui olevan jo opiskelupaikka tiedossa ja puolella taas pääsykoeurakka vasta edessä. Jos armeijan aikana ajatukset tulevaisuuden suhteen ovat vielä epäselkeät, niin ei huolta; armeijassa järjestetään rekrytointi sekä jatkokoulutuspäivä. Ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää!





Pnassariprikaatissa tunnelma oli jouluinen. Monella varusmiehellä päiviä intissä oli jäljellä 1 ja ilmassa oli odotuksen tuntua. Tässä muutaman sinnikkään varusmiehen ajatuksia tulevaisuudesta sekä vinkkejä armeijään lähteville!

Nimi: Nurminen
Sotilasarvo: Kersantti
Ikä: 20v
 TJ:1 
Tulevaisuuden suunnitelmat: Ryhtyä yrittäjäksi.
Unelma-ammatti: Rokkitähti
Vinkkejä armeijaan lähteville: Antakaa kaikkenne ja katsokaa mihin se vie. 





Nimi: Taipale
Sotilasarvo: Korparaali
Ikä: 20 v
TJ: 1
Tulevaisuuden suunnitelmat: Mennä töihin, perustaa perhe ja jatkaa bändissä soittamista.
Unelma-ammatti: Muusikko
Vinkkejä armeijaan lähteville: Älä stressaa, tää on vaan armeija.



 


Nimi: Ylitalo
Sotilasarvo: Panssarijääkäri
Ikä: 20v
TJ: 1
Tulevaisuuden suunnitelmat: Sähköinsinööriksi opiskelu; koulupaikka jo valmiina Porin ammattikorkeakoulussa, jossa opinnot alkavat syksyllä.
Vinkki armeijaan lähteville: Asenne ratkaisee paljon.




Kaikille aseplavelusta (sekä tietenkin myös siviilipalvelusta) suorittaville paljon tsemppiä loppuajalle. Niille, joille koitos on vasta edessä,  toivotamme pitkäjänteisyyttä sekä avointa mieltä! =) 

Elisa & Piia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti