perjantai 24. tammikuuta 2014

Kiitos ja kumarrus!

Studentum Roadshow 2013-2014 on nyt ohi. Neljä kuukautta, 10 000 kilometriä, 45 lukiota, kolme varuskuntaa, neljät koulutusmessut sekä lukuisia unohtumattomia hetkiä ja kohtaamisia. Viimeiset kuukaudet ristiin rastiin Suomen maata ovat olleet niin intensiiviset, että olo on nyt vähän epätodellinen. Olemme auttaneet hyvin erilaisia suomalaisnuoria oman tien löytämisessä, käyneet hedelmällisiä keskusteluja opojen ja koulutusalan ihmisten kanssa sekä saaneet tutustua upeisiin yhteistyökoulujemme opiskelijoihin. Tämän Roadshown myötä olemme monta kokemusta rikkaampia ja ymmärrämme, kuinka monipuolisessa maassa asummekaan. Matkailu avartaa, mutta kotimaanmatkailu se vasta avartaakin. Me etelän tytöt olemme saaneet tärkeitä muistutuksia omaan arkeemme ja oppineet, että asioihin on hyvä suhtautua välillä vähän lupsakammin. Voimme sydämemme pohjasta suositella nuoria olemaan avoin mielin jatkokoulutuspaikan etsimisessä ja heittämään verkot vesille ympäri Suomea.

Lyhyestä virsi kaunis. Suvi ja Veera sanovat KIITOS ja toivottavat kaikille ihan älyttömästi tsemppiä opiskelupaikan hakuun. Muistakaa uskoa itseenne!

Kuvat ovat Helsingin Next step- messuilta 22.-23.1. Kiitos ihanille opiskelijavierailijoillemme Markukselle ja Leenalle, jotka tulivat seuraksemme Vaasasta ja Torniosta saakka.


Ammattikorkeakoulu vai yliopisto? Mitäköhän mieltä on VAMKin oma Markus itse?

Arvontaan osallistuttiin Next step -messuilla innokkaasti. Palkinnot jaetaan kiertueen päättyessä eli hyvin pian. Keitäköhän kaikkia onni suosii?

Peukut Studentumille!

Messuglamouria

Ständillä pidettiin huolta, että opiskelijoilla oli koulutarvikkeet kunnossa ja hampaat huollettuina. Kiitos Webster University, Marbella Design Academy ja MAMK!

Purkasta piti myös Peräpohjolan opiston Leena :)





Taisi osua ammatinvalintatesti aika nappiin!



Peräpohjolan Leena, Studentumin Maija ja VAMKin Markus kauniina ja komeina!

"Tee Studentumin ammatinvalintatesti ja saat palkinnoksi näin hienot aurinkolasit! Ei se kesäkään enää kaukana ole..."

Lukioon vai amikseen kyselee Suvi ysiluokkalaisilta tytöiltä.


Messuilla myös laulettiin sydäntä särkevän kauniisti. Onko musiikkiala sinunkin unelmasi?




Tai jos pääsi kestää ilmoissa kieppumisen, voisi sinusta olla ainesta vaikka lentäjäksi? Toki voit myös pysyä turvallisesti maan kamaralla ja hakeutua tekniikan alalle suunnittelun puolelle. Vaihtoehtoja on monia!



Näihin tunnelmiin, kiitos ja kumarrus.

Mahtavaa kevättä ja onnea oman polun etsintään,

toivottavat Studentum Roadshown koulutuslähettiläät Suvi ja Veera





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti