perjantai 6. tammikuuta 2017

Matkaoppaaksi maailmalle kahdessa kuukaudessa

Miltä kuulostaisi olla tällä hetkellä matkaoppaana esimerkiksi Kanarialla tai vaikkapa Thaimaassa? Itse istuskelen villasukat jalassa kotisohvalla ja katselen ulos hyytävään 20 asteen pakkaseen. Toisin ehkä olisi, jos olisin matkaopas.

Näyttääkö esite tutulta? Olet saattanut napata sen mukaan kiertueeltamme :)

Roadshow-koulutuskiertueella toistuvien kiinnostuksen kohteiden, kuten lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteiden lisäksi nuoria kiinnostavat myös "erikoisemmat" vaihtoehdot. Esittelen teille seuraavaksi erään kohteen, joka on synnyttänyt paljon "Wau"-elämyksiä kiertueen aikana. Kyseessä on Aurinkorannikon Matkaopaskoulu, joka on ainut ulkomailla toimiva matkaoppaita kouluttava opinahjo.

Iloiset matkaoppaat lämpöisen auringon alla. Melkein kateeksi käy :)

Aurinkorannikon matkaopaskoulussa pääset hankkimaan itsellesi matkaoppaan ammatin tehokkaasti kahdessa kuukaudessa Espanjan auringon alla. Se, että opiskelet suoraa kohteessa, mahdollistaa aidon kokemuksen matkaoppaana toimimisesta, sillä saat vastaasi oikeat asiakkaat, retket ja ympäristön. Aivan kuin olisit lomalla, mutta oletkin ahkerana oppimassa uutta koulukavereidesi kanssa.

Opettajina toimivat entiset matkaoppaat, jotka ammentavat kokemuksensa kautta osaamistaan opiskelijoille. Koulussa pääsee oppimaan espanjan alkeita ja kertaamaan myös ruotsia, mutta tärkeintä ei tällä kertaa olekaan kielioppi vaan se, että tulet ymmärretyksi. Monipuolisuutta tuo myös se, että jokainen kurssilainen saa pätevyyden toimia matkaoppaana, aktiviteettioppaana sekä lastenoppaana. Vasta työllistymisvaiheessa tehdään päätös siitä, millaiseksi oppaaksi kukin haluaa.



Kenen kannattaa sitten hakea matkaoppaaksi?

Mielestäni matkaoppaan tulisi olla reipas ja iloinen, minkä lisäksi on hyvä viihtyä ihmisten kanssa. Tärkeää on myös se, että on valmis selvittämään asioita, sillä matkaoppaan työssä eteen saattaa tulla kaikenlaista selvitettävää ja hoidettavaa. Se, että hakeutuu matkaoppaaksi mahdollistaa hypyn aivan uudenlaiseen seikkailuun ja elämään, mikä saattaa tulla jopa yllätyksenä. Eteen tulee varmasti todella paljon mielenkiintoisia ihmisiä, uusia kulttuureita sekä erilaista elämää niin kaukokohteissa kuin myös lähempänäkin. Tuleva työllistäjä saattaa olla esimerkiksi TUI tai Tjäreborg.

Matkaoppaana toimimisen sanotaankin kasvattavan ihmistä valtavasti, sillä itsestä löytyy maailmalla varmasti uudenlaisia puolia ja monet ovet avautuvat erilaisten kokemusten jälkeen. Olen kuullut myös huhua, että matkaoppaana toimimista voitasiin kutsua eräänlaiseksi elämäntyyliksi. 


Uniformut ja kaikki opiskelutarvikkeet kuuluvat koulutuksen hintaan.

Koulutuksella saat siis pätevyyden toimia ulkomaan matkaoppaana, joten voit päätyä töihin oikeastaan minne vain. Se, miten koulutukseen päädytään onkin moninaisempi juttu. Monien haaveena on jo pidempään ollut toimia matkaoppaana, joten suunta on selkeä, kun toiset keksivät haluavansa matkaoppaiksi esimerkiksi välivuoden aikana. Jotkut päätyvät alalle vasta myöhemmin.

Matkaoppaana toimitaan myös eri mittaisia aikoja, sillä jotkut tekevät matkaoppaana pitkän uran vaihdellen kohteita. Joku saattaa taas olla muutaman vuoden matkaoppaana ja jatkokouluttautua sen jälkeen jollekin muulle alalle jatkaen matkaoppaana toimimista esimerkiksi ainä kesätöiden muodossa. Jotkut päätyvät matkaoppaana toimimisen jälkeen työskentelemään esimerkiksi lentokentälle. Oikeaa polkua ei siis ole, vaan jokainen saa luoda omanlaisensa uran.


Opiskelupäivät ovat tiiviitä ja antoisia, minkä lisäksi niitä piristää lämpö, joka Suomessa on ihan eri luokkaa Espanjaan verrattuna.

Miten kouluun sitten pääsee?

Hakuaika on tälläkin hetkellä käynnissä, joten voit mennä täyttämään hakemuksen vaikkapa heti. Seuraava koulutus järjestetään keväällä 3.4.2017 alkaen, joten sinne ehtivät myös abit. Koulutus on maksullinen, mutta hinta jää pieneksi verrattuna siihen, että se sisältää lennot, lentokenttäkuljetukset, asumisen hienossa hotellissa, lounaat viikolla, kaiken kouluun liittyvän materiaalin sekä opetuksen ja uniformun. Tutustu lisää Matkaopaskoulun nettisivuilta tai Studentumin kautta täältä.

Nyt toivotan täältä villasukkien ja pörröisen vilttini alta teille ihanaa loppiaista! Toivottavasti en eksy lomasivustoille, nimittäin tätä kirjoitellessani matkustuskuumeeni vain kasvoi entisestään :)

<3: Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti