Yli 2000 kilometriä takana, monen monta vielä edessä!
Tämän vuoden Roadshow starttasi Vuosaaren lukiosta Helsingistä. Kuten Pihlasta napatusta kuvasta näkee, lähti Roadshow-tiimi matkaan hymyssä suin.![]() |
Pihla ensimmäisenä Roadshow -päivänä |
Kiertue on edennyt päätähuimaavaa vauhtia. Roadshow on ehtinyt valloittaa jo Salon, Raision, Turun, Kotkan, Kajaanin, Kuopion, Joensuun sekä puolet Helsinkiä. Tällä hetkellä kiertelemme Espoossa ja seuraava reissu suunnataan Kokkolan alueelle.
![]() |
Lohjalle Roadshow sai vieraileviksi tähdiksi Suomen urheiluopiston Lotan ja MPKK:n Elmon |
Monen monta lukiolaista on saanut jo neuvoja ja vinkkejä lukion jälkeiseen elämään. Vastaanotto on ollut positiivisen innostunutta, mikä lämmittää Roadshow -lähettiläiden mieliä. Kiertueella on muutenkin ollut hyvä boogie!
![]() |
Roadshow on sisältänyt paljon naurua ja iloisia hetkiä |
Roadshow-tiimi on saanut ihania vahvistuksia muun muassa MPKK:sta, KAMK:sta, Suomen ilmailuopistosta, Alkio-opistosta, Suomen urheiluopistosta (Vierumäeltä), Lahden kansanopistosta sekä Laajasalon opistosta. Opiskelijavieraat ovat tuoneet värikkyyttä kiertueelle ympäri Suomen.
![]() |
Kuopiossa Roadshow-tiimiä täydensi useampikin vierailija |
Ensimmäisten viikkojen aikana on siis tullut koettua paljon, mutta onneksi meillä on monta ihastuttavaa kohdetta vielä edessä!
<3 :llä Roadshow-lähettiläät Pihla ja Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti