keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Haaveena lentäjän ammatti?

Olit sitten kumpaa sukupuolta tahansa, niin ei todellakaan olisi huono vaihtoehto olla isona lentäjä. Koulutus on kerännyt kiertueellamme runsaasti mielenkiintoa ja täytyy myöntää, että olin itsekin aivan innoissani, kun pääsin tutustumaan Porissa sijaitsevaan Suomen Ilmailuopistoon kahdesti syksyn aikana. Ilmapiiri oli todella hyvä ja lentäjän ammatti osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi, eikä ollenkaan enää niin kaukaiseksi ja mahdottomaksi, kuin aikaisemmin kuvittelin. Itselläni tosin ei pituus riitä tähän ammattiin, mutta suosittelen pohtimaan sitä, mikäli olet itse pidempi kuin 163 cm, muttet kuitenkaan liian pitkä. Yli 185 cm pituisten on mahduttava koulutuksessa käytettävien lentokoneiden ohjaamoon. Ei kuitenkaan hätää, sillä jopa 193 senttimetriä pitkäkin on sinne hyvin mahtunut testi-istumisen jälkeen!

Seuraavaksi tutustumaan lentosimulaattoreihin, jännää!
Kuulimme kiertueella monesti, kun lukiolaiset harmittelivat, että lentäjäksi on mahdoton päästä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa minkään koulutuksen kohdalla, sillä aina joku pääsee sisään ja yritys on kaikkein tärkeintä. Ilmailuopiston pääsykokeisiin et juuri voi valmistautua, mutta tietysti on plussaa, että sinulla on kiinnostuneisuutta lentokoneita ja lentämistä kohtaan, sillä esimerkiksi haastattelussa siitä on varmasti apua. Apua on myös siitä, että olet rehellinen ja täysin oma itsesi persoonallisuustestissä ja ehkä sinulla on lisäksi jonkinlainen avaruudellisen hahmottamisen kyky.

Ongelmaksi ei nykyään tule enää edes korjattu näkö, joten ne syyt, miksi et voisi pohtia tulevaisuuden lentäjän uraa vähenevät koko ajan.

Koululta löytyi useita erilaisia lentokoneita, joilla opiskelijat harjoittelevat lentämistä.
Lentäjän koulutus Suomen Ilmailuopistolla on yksityisiin oppilaitoksiin verrattuna todella edullista ja kannattavaa, sillä opetus on laadukasta ja lentotunteja kertyy paljon. Koulutus kestää kaksi vuotta ja on suhteellisen tiivistä, joten valmistumista ei tarvitse odotella pitkään. Myös lentäjien työllisyystilanne on tällä hetkellä todella hyvä ja koulutusta tullaan lisäämään paikkaamaan lentäjäpulaa.

Hakemiseen ja kaikkeen muuhun tietoon voit tutustua Studentumin sivujen kautta täältä  tai Ilmailuopiston omien sivujen kautta täältä. Kannattaa myös seurata tietoa Ilmailuopiston Facebook-sivujen kautta!

Myös lentojen suunnittelu on olennainen osa opintoja.

Minun silmääni tämä näyttää monimutkaiselta, mutta näytti sujuvan alan opiskelijoilta kevyesti.


Kun tutustuimme oppilaitokseen, pääsimme näkemään niin simulaattoriopetusta kuin myös tutustumaan siihen, kun opiskelijat suunnittelivat päivän lentojaan. Koulutuksessa yhdistyykin sekä teoria että käytäntö.


Usein lentäjän ammatti mielletään miesten ammatiksi, mutta meille painotettiin vierailulla hyvin kovasti sitä, että myös naisia toivotaan ilmailualalle muihinkin tehtäviin kuin lentoemänniksi. Koulutuksessa aloittaakin vuosittain muutama nainen ja haluan kannustaa ja rohkaista jokaista kiinnostunutta hakemaan alalle. Lentäjän ammatti vaatii rauhallisuutta ja harkittuja liikkeitä, ei tiettyä sukupuolta.



Lentäjäksi opiskeleva Mikko kertoi, että koulussa vaikeinta on päättää mihin kulloinkin lähtisi syömään. Olisiko se tänään Oulu, Tampere vai Kuopio?
Kun vierailimme koulutuskiertueellamme Porissa, päätin hyödyntää sijaintimme ja lähdin tutustumaan kouluun uudelleen. Pääsin itsekin kokeilemaan simulaattorilla lentämistä, mikä oli mielestäni todella kivaa! Aluksi minua jännitti lentoon lähteminen ja varsinkin laskeutuminen ja tuijotin ruutua tiukasti, etten lennä miten sattuu. Kokeneet konkariopiskelijat lensivät konetta huomattavasti rennommalla otteella.

Simulaattorin säähän sai myös vaikuttaa, mikä teki lentomaisemista hyvin kiehtovia. Tuntui kuin olisin ollut lentämässä oikeasti. Tilasin myös tähdenlentoja iltalennolle, mutta aivan tämä ei onnistunut, vaikka melkein kaikki muut sää- ja valaistusolosuhteet tulikin kokeiltua. Ja mikä parasta - lentäminen ei tuntunut mahdottomalta vaan oli yllättävän helppoa (ja turvallista, kun ei voinut oikeasti pudota).

Simulaattoreita oli useita erilaisia. Mikko säätää koneelta mm. sääolosuhteita ja aiheuttaa vaikkapa moottorivikoja, joten harjoittelu pysyy monipuolisena.

Tässä eräs innostunut simulaattorin kokeilija. Lentäminen oli hurjan hauskaa!

Hymy ei lainkaan hyydy

Näin ensikertalainenkin onnistui, kun vaan seurasi silmä kovana ja pienessä jännityksessä tuota näyttöä :D

Ja tätä olisi pitänyt ohjata yhdellä kädellä, mutta sain kuulla sen vasta laskeutumisen jälkeen...
Näillä lennokkailla ajatuksilla haluan toivottaa teille jokaiselle yhtä mieleenpainuvaa iltaa, kuin minulla oli Porissa!

<3: Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti